seppolappalainenkoti Tutkittu juttu. Ja tämä on taivaan tosi.

Sininen tulevaisuus kopioi Persujen mission, syytä muillakin olisi

 

Sininen tulevaisuus kopioi Perussuomalaisten mission vaatimalla yrittäjyyskasvatusta lapsille / nuorille peruskoulutuksen yhteyteen. Tämä on ollut jo vuosia sitten jopa alkuajoista lähtien Perussuomalaisten ”business idea” -listalla ja tämä oli se yksi syy miksi aikoinaan liityin Perussuomalaisiin.

Perussuomalaisia tykitetään ja syytetään yleisen käsityksen mukaan yhden asian liikkeeksi. Asia ei tietenkään näin ole vaan Perussuomalaiset ovat esim. määrätietoisesti keskittyneet politiikassaan yrityksen hyvinvointiin ja tämän tärkeän yksityissektorin mahdollisuuksiin säilyä vahvana etenkin kun julkinen sektori paisuu kuin tukkoon lyöty kiljukanisteri.

Perussuomalaiset olivat jo aikoja sitten hoksanneet yrityskuvioista sen olennaisimman seikan johon voi tehokkaimmin / kannattavammin poliittisilla päätöksillä vaikuttaa eli tämä ”miljoonalaatikko” jota muinoin käyttökatteeksi nimitetään. Ja toinen on tämä käyttöpääoma ja etenkin pääoman (vieras) saatavuus juuri täsmälleen silloin kun myynti vetää ja investoinnit olisi nopeasti saatava käyntiin vastamaan kysyntään. Tämä on juuri se alkuvaihe jossa yrityksen velansietokyky on kasvussa ja myöhemmin tulevan valmistuneen investoinnin turvin voimakkaamillaan. 

Tiedotusvälineissä viihtyvien pankkien tasekuplan rakentajaekonomistit ihmettelevät suuresti sitä kuinka voi olla mahdollista kun yritysten investoinnit laahaavat niin myöhässä? No, totta kai suuretkaan investoinnit ei käynnisty kun koko Suomi on valjastettu luulosairaaksi vierasta pääomaa kohtaan. Suomeen tuleva pääoma (yksityinen puoli) on harmaata taloutta tai vähintäänkin suuren luokan rahanpesua ja taasen Suomesta pakeneva pääoma ei juuri vakoilukoneiston viranomaisia (julkinen puoli) ole hetkauttanut tai kiinnostanut. Yritysmaailma tarvitsee sijoituskumppaneita, ei näitä kilpaa mitä suurempia ennakkoluuloja viljeleviä tahoja.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Koulutuksesta on vain leikelty viimeisen 3 hallituksen aikana ainakin, myös persut osallistuivat tähän hallituksessa ollessaan.

Uskonnon ja pakkoruotsin voisi ihan hyvin korvata jollain tälläisellä kouluissa, missä opetetaan yrittäjyyttä ja muutenkin Suomalaisessa byrokratia viidakossa rämpimistä.

Toimituksen poiminnat